Minun päässäni asustaa pieni migreeni. Useinmiten se on kelpo asukas, huomaamaton harmiton ja saan olla rauhassa, enkä edes muista tyypin olemassaoloa. Aika ajoin se kuitenkin kyllästyy minun päänsisäiseen maailmaani (mikä sinänsä on aika ankea mesta, joten ei toista voi siitä syyttää) ja ryhtyy muokkaamaan ympäristöään. Se omistaa ainakin katujyrän, moukarin ja kiviporan, tiedäthän, sellaisen ison, millä rikotaan asfalttia. Luulen että sillä on myös vasara. Työkaluillaan se sitten melskaa minun päässäni, hajottaen mitä eteen sattuu. Se aloittaa varovasti vasaralla ja lapiolla, se vähän kolistelee ja kuulostelee, mistä kannattaa tosissaan moukaroida ja porata. Se etsii aikansa sopivaa kohtaa ja yleensä se päätyy siihen vasemman silmän taakse, noin puoleen väliin. Siinä se sitten poraa, moukaroi ja jyrää. Kun jotain sortuu se hihitellen hieroo hetken kämmeniään yhteen ja jatkaa sitten innoissaan. Sangen ahkera tuo tyyppi on, se voi jatkaa työtään montakin päivää putkeen, joskus se pitää välipäivän ja kolistelee vain vähän, mutta sitten seuraavana päivänä onkin entistä innokkaampi ja ahkerampi.

Toisaalta säälin pientä, kun joutuu siellä minun aivoissani asumaan, minun ajatusteni keskellä. Ehkä migreeni-pieni vain yrittää epätoivoisesti löytää ulospääsyä.