Tyttö leikkii hiekkalaatikolla likaisessa mekossaan, joskus se on ollut kai sininen, rikkikin se on monesta kohdasta. Pian tyttö kääntyy ja tulee kohti, pitäen käsiään selkänsä takana.
"Yllätys! Tässä sulle kukka, kun oot noin surullisen näköinen" Tyttö hihkaisee iloisesti.
Tyttö ojentaa vähän ränsistyneen päivänkakkaran. Otan kukan vastaan vähän hämmentyneenä, enkä sitten keksikään mitään sanottavaa.
"Sano kiitos" tyttö auttaa.
Kiitän ja hymyilen tytölle. Tyttö jää istumaan viereeni jalkojaan heilutellen.
"Mitä sun mekolle tapahtui?", kysyn ennenkuin ehdin ajatella pidemmälle. Haluaisin potkaista itseäni, olisi pitänyt kehua silmiä tai hymyä tai jotain. Tyttö ei näytä olevan moksiskaan kysymyksestäni.
"Joo, tiijän, tää on mun kesämekko, tää onkin aika hieno." hän hymyilee leveästi
"Tää vihreä tuli, kun tehtiin isin kanssa kuperkeikkoja ja kärrynpyöriä takapihalla, tää ruskea on suklaajäätelöä, siinä oli strösseleitäkin, onneksi ehdin syödä strösselit ennekuin tiputin jäätelön päälleni, tää tahmea on hattaraa ja tää pöly mikä siihen tarttui tuli mummolan vintiltä, kun leikittiin siellä piilosta. Tää reikä tuli kun pikkuveli tönäisi minut nurin pihalla, ihan tahallaan, mutta pyysi se jo anteeksi. Tää tuli kun..."
"...tää oranssi taas on pikkusiskon porkkanamössöä, kun ei se osaa vielä syödä nätisti, niin sen ruokaa joskus roiskuu ympäriinsä, sen vieressä ei kannata istua kun se syö..."
"...ja on tässä kato vielä puhdaskin kohta, jännää nähdä mitä siihen tulee.."
Tyttö kipittää takaisin hiekkalaatikolle leikkeihinsä.
Tytön hiekkaisesta kädestä jäi jälki hihaani, ei se ole likaa.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.