Minä haluan mennä ulos ja rakastaa koko maailmaa, samalla minä haluan kaivaa kuopan ja olla siellä yksin ikuisesti. Minä haluan löytää elämäni rakkauden ja kuitenkin haluan vain olla yksin. Minä haluan huutaa pahan olon ulos, mutta haluan pitää sen sisälläni. Minä haluan tietää kaiken ja silti haluan pyyhkiä kaiken entisenkin aivoistani. Minä haluan kaiken enkä kuitenkaan halua yhtään mitään.

Minä katselen sarjoja ja elokuvia, unohtaakseni ristiriitaisen kummallisen itseni. Elokuvissa kaikki tapahtuu käsikirjoituksen mukaan. Ihmiset ovat kirjoittettuja toisilleen. Ihmisten ongelmat ovat kirjoitettuja, niihin on aina kirjoitettu ratkaisu. Rakkaus on kirjoitettua; ensin suuri rakkaus, vaikea valloitus, hetkellinen onni, vaikeus, mutkistuminen, vaikeuden voittaminen. Yllättävät käänteet, kirjoitettuja ja yleensä ennakoitavissa. Hyvä ja paha on helppo erottaa toisistaan. Sankari pelastaa kaiken, purkaa pommin juuri ja juuri ajoissa. Lopulta kaikki rakastavat toisiaan ja ovat kasvaneet vaikeuksista paremmiksi ihmisiksi.

Mitä lopussa tapahtuu? Elokuvassa loppu tarkoittaa ongelmien loppumista, suuria vastoinkäymisiä ei ole enää luvassa. Oikeasti vastoinkäymisiä tulee pitkin elämää ja loppu on vasta kun kuolee. Elämä on kummallista ja epäloogista. Hyvät ihmiset tekevät pahoja asioita. Rakkaus on kummallista ja epäloogista. Pommi luultavasti ehtii räjähtää.

Silti minä haluan nähdä onnellisen lopun, minä haluan nähdä rakastuneita ihmisiä, minä haluan nähdä kuinka FBIagentti pelastaa maailman viimehetkellä.