Minä istun silmät suljettuina, minä odotan. Vielä hetki ja on taas pimeää. Silloin minä avaan silmäni.

Valo sattuu minun silmiini. Valo sattuu minuun. Minä erotan itseni, minä alan jostain ja lopun johonkin, minulla on rajat. Minä erotan muut ihmiset, minä erotan puut ja talot. Minä pakenen varjoihin. Minä en kuulu valoon.

Minä avaan silmäni, enkä näe mitään. On pimeää ja minä voin taas hengittää. Minua ei voi erottaa, minä olen osa pimeää, olen sulautunut, ääriviivat katoavat, kaikki on yhtä.

Minä astun johonkin terävään, mutta se ei haittaa. Minä kävelen päin puuta, mutta sekään ei haittaa, ei pimeässä. Pehmeä pimeys lohduttaa, se pitää huolta omistaan, ei paljasta salaisuuksia tai kipeitä kohtia. 

Valoa minä pelkään, en pimeää.