Minä olen erilainen, sinä olet erilainen, kumpi meistä ei kuulu joukkoon.

Sairastan masennusta. Toki se on sangen tavallista, täällä vuodatuksessakin on monen masentuneen ihmisen blogeja. Minulla on monta normia täyttämättä masennuksen vuoksi. Useimmat ihmiset tähän ikään mennessä ovat opiskelleet, heillä on ammatti, ehkä jonkin verran jo työkokemusta, useilla on lapsia, asuntolainakin on monilla. Minulla ei ole mitään noista ja minua hävettää se.

Eniten minua harmittaa, ettei ole mitään ammattia. "Mene kouluun ja opiskele itsellesi sellainen", niinkö? Joka kerta kun olen aloittanut opiskelut, olen jaksanut yhden lukukauden ja jäänyt sitten pitkälle sairaslomalle. Kynnys aloittaa mitään on aika suuri. Olen tehnyt TE-toimiston työkokeiluja, jaksanut jonkin pätkän ja jäänyt taas sairaslomalle. Oikeassa työsuhteessa olen ollut kaikkiaan yhteensä kolme kuukautta.

Tiedän että monet ovat masennuksestaan huolimatta töissä ja ovat opiskelleet. Koen itseni aika epäonnistuneeksi ihmiseksi. Koko elämäni olen elänyt tukien varassa, en ole tuottanut mitään. Yhteiskunnan loinen. 

Niin, minä en kuulu joukkoon.