Tämä on viime kevään luovan kirjoittamisen kurssin tuotoksia. Tehtävä oli kirjoittaa kuvasta.

Pieni lapsi keskellä suurta trampoliinia. Hän hymyilee suupielet korvissa asti. Hänen äitinsä varoittaa jos hän hyppää liian lähelle reunaa. Niinpä lapsella on varaa hyppiä huolettomasti. Hän kikattaa hyppiessään, niin kuin onnelliset lapset tekevät. Pian hänen maailmansa romahtaa, hänen hattunsa putoaa. Onnellinen nauru muuttuu sydäntä särkeväksi huudoksi. Kaiken kukkuraksi äiti menee ja nostaa hatun. Lapsi olisi halunnut itse nostaa hatun ja panna sen itse päähänsä. Lohduton lapsi, hattu sylissään. ”Äiti pois!”, hän huutaa.
Äiti muistuttaa että vielä ehtisi vähän aikaa hyppiä, ennen kuin täytyy lähteä. Lapsi hyppää varovasti kerran. Suupielet alkavat hitaasti kohota kohti korvia ja pian suu onkin taas leveässä hymyssä ja taas kesäisen illan äänten joukosta kuuluu lapsen onnellinen kikatus.
Minä katselen lasta vähän kadehtien. Kumpa minunkin suurin murheeni olisi pudonnut hattu ja kaikki muuttuisi hyväksi hyppimällä.