Psykoterapiaa viisi kertaa jäljellä. Kansaneläkelaitos on sitä mieltä, että nyt minun pitäisi olla tasapainoinen ihminen, tai no viiden kerran päästä. Ehkä minä sitten yllätyn iloisesti. 

Kolmen vuoden ajan, joka viikko, olen istunut 45 minuuttia mustassa nojatuolissa, yrittäen analysoida itseäni, elänääni. Mitä tunnen, miksi tunnen, ketä kohtaan tunnen, mitä teen, miksi teen, kenelle teen. Mitä joku muu tekee tai on tehnyt, mitä joku muu tuntee tai on tuntenut.

Kai sitten sellaisen pohtiminen tekee ihmisen tasapainoiseksi.

Ehkä minä en pohtinut riittävästi tai pohdin jotenkin väärin tai väärässä järjestyksessä. Ehkä kysyn vääriä kysymyksiä.

Riittääkö, jos on edes vähän tasapainoisempi, kuin kolme vuotta sitten?