Sukelsin taas turhanpäiväisten elämäntapablogien syövereihin. Yhteistä niille turhanpäiväisille on se, että niissä yritetään ilmaista suuria asioita, esim. jotain syvällistä kuolemasta tai elämästä, mutta eivät oikein onnistu siinä. Tosin niinhän minä itsekin teen, toki itse kuvittelen onnistuneeni siinä, ainakin paremmin kuin toiset, toki myös varmaan huonommin kuin toiset. 

Minä luulen että jos tahtoo sanoa jotain suurta jostain suuresta teemasta, pitää sanoa jotain henkilökohtaista ja keskeneräistä. IltaSanomien sivulta tai jostain naistenlehdestä voi kyllä lukea että pitää osata päästää irti menneestä ja ajatella positiivisesti ja että pienet asiat ovat merkityksellisiä.

Ja on niissä hyvä ajatus, MUTTA jäävät aika köykäiseksi ihmiselle jolta vaikka juuri on kuollut läheinen tai jolla on menneisyydessä jotain tosi kipeitä juttuja, jotka vaatii terapiaa ja voi vaikka olla niin isoja kipuja ettei niistä vaan pääsekään irti ikinä.

Siksi minusta on hyvä kirjoittaa sellaisia juttuja että "Yritän tässä muuttaa ajatteluani, mutta ei se onnistu sitten millään, paitsi äsken onnistuin puoleksi minuutiksi ja sitten se meni ohi". Paitsi voi olla ettei niitä elämäntapablogeja olekaan kirjoitettu keskeneräisille ihmisille vaan jollekin muulle.

Ja toki luulen että aika merkittävä seikka lienee se, että monet kirjoittavat omalla nimellään ja kuvan kanssa. PItäisi olla aika rohkea ihminen että julkisesti analysoisi omaa keskeneräisyyttään.

Mutta sitten en voi olla miettimättä miksi joku sitten haluaa kirjoittaa omalla nimellään ja kuvallaan jotain vähän turhanpäiväistä. Mutta ehkä he itse kokevat kirjoittavansa jotain merkityksellistä. Ja tietysti on totta, että vaikka minusta joku vaikuttaa turhanpäiväiseltä, voi joku muu saada oivalluksia ja uutta sisältöä ajatteluunsa ja mikä minä olen sitten sitä väittämään turhanpäiväiseksi.

Itse kirjoitan näitä turhanpäiväisyyksiä anonyyminä