Se on kummallista miten menneet pitävät otteessaan. Olen kohta kaksi päivää muistanut, pohtinut, analysoinut, eikä tämä muisto vain päästä otteestaan. Mitä tapahtui, miksi tapahtui, mitä olisi pitänyt tapahtua, miten minua kohtaan toimittiin, miten minä toimin, miten minun olisi pitänyt toimia, miten aikuisen olisi pitänyt toimia. Olin lapsi, joten suurempi vastuu on aikuisella.

Uskon anteeksi antamiseen ja irti päästämiseen. Se on vain vaikeaa. Tuokin tapahtuma on kipeä, se on määrittänyt minäkuvaani ikävästi ja sitä kautta rajoittanut elämääni, ihmissuhteitani. Joten olen mielestäni oikeutettu vihaamaan tuota hetkeä, tuota ihmistä. Mutta nimenomaan viha ja katkeruus sitovat minut tuohon hetkeen ja ihmiseen. Anteeksianto vapauttaa, uskon siihen. Sinä hetkenä minuun sattui, sattui syvään ja irti pitäisi päästää.