Aina vain tämä minua hämmentää. Tämä elämä. Minun elämäni, muu elämä.

Minä en vain käsitä miten minun elämäni tänne sopii, muun elämän joukkoon. Ympärilläni ihmisten elämät kohtaavat, risteävät, erkanevat, hyvässä rytmissä. En minä väitä että kaikki mitä näen olisi helpompaa kuin minun elämäni, välttämättä. Kipeitäkin elämiä minä näen. Mutta ne kaikki ovat samassa rytmissä. Ne sopivat toisiinsa.

Kuin olisin mukana näytelmässä, mutta minun käsikirjoitukseni on jostain muusta näytelmästä. Ne on kirjoitettukin eri tavalla, muilla on joku Shakespearen teos, ja minulla joku tarinateatterin hikinen lipuska jossa lukee "kurkun syvin olemus -ääni ja vesi"