maanantai, 27. helmikuu 2017

Masennus on sairaus

Aina sillointällöin me masentuneet ihmiset saamme hyvää tarkoittavan neuvon, "Ota itseäsi niskasta kiinni"

Se voi olla ilmaistu monellla tavalla, kauniimmin tai sitten vähän vähemmän kauniimmin.

Yksi aika tyypillinen tapa on sijoittaa itsensä ja masentunut samaan veneeseen. "Mäkin joskus toivon kuolemaa..." "Ei mustakaan elämä kivaa ole".

Vähän sama kuin sanoisi henkilölle joka sairastaa suolistosyöpää, että "Kyllä mullakin on joskus ripuli."

Masennus ei ole asenne sen enempää kuin syöpä on asenne.

On totta että joillain ihmisillä on huono asenne, jolloin ajattelun muuttaminen positiivisemmaksi auttaa. Samoin kuin jos ripulin syy ei ole suolistosyöpä, ruokavalion muutos auttaa.

Masennus on sairaus. Se ei ole valinta, se ei ole asenne.

Sairautena masennus sijaitsee ihmisen minäkuvassa, itsetunnossa, maailmankuvassa, tunnemaailmassa, ajatusmalleissa. Masentuneilla on yleensä noissa kaikissa jokin mennyt pahasti pieleen.

Koetapa itse muuttaa minäkuvaasi ja itsetuntoasi joksikin muuksi. Tai tunnemaailma ja ajatusmaailma, miten niitä muutetaan? Puhumattakaan maailmankuvan muokkaamisesta.

On se mahdollista, mutta ei kovin helppoa eikä nopeaa.

Etenkin silloin se on vaikeaa jos masennus on jatkunut pitkään.

Siksi olisi tärkeää päästä hoitoon ajoissa.

sunnuntai, 19. helmikuu 2017

Kummilapselle

Nämä sanat minä kirjoitin kummilapselleni. Nämä sanat minä luin lapsen nimijuhlassa. Olen haltioissani, eikä se tällä kertaa johdu makoisasta kakusta, vaan perinjuurin rakastettavasta lapsesta.

 

Elämä on ihmeellistä. Sinä pieni lapsi, olet ihme.

Elämä on myös kummallista ja hämmentävää. Sinä pieni lapsi muistutat meitä, enemmän ja vähemmän hämmentyneitä ja kummallisiksi kasvaneita ihmisiä siitä, että pohjimmiltamme, meistä jokainen on ihme.

Minä toivon että sinusta kasvaa aika hyvä ihminen. Täydellisyyteen on turha pyrkiä, sellaista ei olekaan.

Aika hyvä ihminen on sellainen, joka tekee virheitä, mutta joka sitten pyytää anteeksi, ainakin sitten jossain vaiheessa, jos ei jo ehtinyt unohtaa koko juttua.

Aika hyvä ihminen osaa kunnioittaa muita ihmisiä, niitäkin jotka ovat eri mieltä, vaikka joskus tekisikin mieli sanoa; ”Senkin tyhmä”.

Kaiken muun saat keksiä itse. Toki me onnekaat, jotka saamme sinua rakastaa, olemme sinua tukemassa ja auttamassa kun opettelet vahvuuksiasi ja etsit unelmiasi. Ja silloinkin kun joudut kohtaamaan elämän kummallisen puolen, silloinkin me olemme sinua varten. Eikä muuten kannata edes yrittää selvitä kaikesta yksin. Ihmiset tarvitsevat toisiaan, niin kuuluu olla.

En minä sinulle toivota hyvää matkaa elämäsi polulle. Sanon; Tervetuloa, olemme kaikki samassa veneessä.

lauantai, 11. helmikuu 2017

Sininen, Kukallinen ja Punainen

Minä pakkaan. Tämän minun kotini, minä pakkaan laatikoihin, heitän turhuuksia pois.

Jotain uuttakin olen hankkinut.

Punaisen sohvan muun muassa.

Minusta on aina tuntunut että minulta puuttuu punainen sohva.

On minulla ollut aikanaan sohva. Kaksikin, sininen ja kukallinen, pidin niistä molemmista paljon. Etenkin sinisestä, sillä se oli mummin vanha sohva. Pidin myös kukallisesta sillä siinä oli kukkia. Mutta salaa minä haaveilin punaisesta sohvasta, toivoin että jompikumpi olisi ollut punainen. Ei sitä ääneen voinut sanoa. Ne olivat hyvät vanhat sohvat, eikä niin vanhalle sohvalle voi sanoa, että kumpa olisit punainen, jos se on sinisenä hyvin palvellut jo ennen kuin minä olin olemassa. 

Se pieni yksiö jäi niiden sohvien viimeiseksi kodiksi, minä muutin pienestä yksiöstä vielä pienenpään, johon ei mahtunut edes yhtä sohvaa. Sitten niistä tuli jätettä. Ei niitä kukaan enää halunnut, vanhoja loppuunistuttuja sohvia. Se oli vähän surullista. Minä aina joskus niitä ajattelen.

Punaisen sohvani minä ostin kirpputorilta. Heti sen nähdessäni minä tiesin, että tuo on minun punainen sohvani. Se on nyt siellä uudessa kodissa jo. Minä luulen että se viihtyy siellä.

lauantai, 21. tammikuu 2017

Pala kakkua

Minun jääkaapissani on pala kakkua. En minä sitä näe, mutta minä kuulen sen. Se nauraa siellä pimeässä. Ei voi olla ihan niin surullinen kun on kakkua kaapissa.

Kakuissa on minusta jotain perinjuurin positiivista. Kakku on jaettava, tulee vain huonovointiseksi jos syö koko kakun yksin. Siitä tietää että on ystäviä, jos aina joskus löytää kakkupalan jääkaapista.

Näin kerran unta että asuin kakussa. Ystävät sanoivat ettei kakussa oikeasti voi asua. Kyllä minä sen tiedän, mutta tulin silti vähän surulliseksi.

Minä muistelen usein parhaita kakkuja. Muuan mainio suklaakakku, viinimarjavalkosuklaajuustokakku, sisarentyttären 2-vuotis synttärikakku, toinen mainio suklaakakkku, amerikkalainen juustokakku vadelmien ja kinuskikastikkeen kanssa, eräs banoffee ja eräs toinen banoffee, Baileysjuustokakku...

Olen minä huonoja kakkuja joskus syönyt, useinmiten ne ovat sellaisia jonkun isomman mestan syntymäpäiväkakkuja tai avajaiskakkuja, ne ovat usein vähän kuivia ja pahoja, mutta en minä sellaisia halua ajatella.

Minä haluan ajatella amerikkalaista juustokakkua ja nähdä unta suklaakakkukodista.

 

 

 

maanantai, 2. tammikuu 2017

Vanha vuosi, uusi vuosi

Ja niin kului kokonainen vuosi. Eikä mikään muuttunut. Ei aina muutu. Mitään ei tapahtunut, ei mitään suurta ja mullistavaa.

Turha sitä on kai sen enempää analysoida ja pohtia.

Vuosi 2017. Se on nyt. Ollut kohta kaksi vuorokautta. Ja on seuraavat 363 vuorokautta. Ei kai siitä sen enempää.

Parhaani mukaan minä yritän päivistä selvitä, elää.

Sen täytyy riittää.