perjantai, 1. marraskuu 2019

uusi yritys

Poistin tämän päivän aikaisemman tekstin kun minusta alkoi tuntua, että se aiheuttaisi pahaa mieltä ja pahaa oloa.

Luulen että se oli sellainen teksti, mikä minulla oli tarve kirjoittaa, mutta en ehkä sittenkään halua julkaista sitä.

Viimepäivinä olen paljon ollut jumissa ala-asteajoissa. On hämmentävää, miten tosia vanhat kivut ovat tänä päivänä, kuin ikävät kokemukset olisivat tapahtuneet tänään, eikä vuosia sitten. Mahdollista ja ehkä myös todennäköistä on että kokemukseni osittain ainakin ovat virhetulkintoja, mutta jos lapsi alakoulun päättyessä on varma omasta tyhmyydestään ja arvottomuudestaan, niin ei silloin kaikki kyllä ihan putkeen mennyt...toki kotona oli mitä oli, mutta koulu, ainakin periaatteessa, voisi olla paikka jossa onnistumisen kokemuksia saisi ja minä muistan vain sen kun kerrankin jossain onnistuin, niin matto vedettiin alta. Tietysti kun perusturvallisuuden tilalla on perusturvattomuus, niin negatiiviset kokemukset painaa aina enemmän.

keskiviikko, 30. lokakuu 2019

Menneisyys

Se on kummallista miten menneet pitävät otteessaan. Olen kohta kaksi päivää muistanut, pohtinut, analysoinut, eikä tämä muisto vain päästä otteestaan. Mitä tapahtui, miksi tapahtui, mitä olisi pitänyt tapahtua, miten minua kohtaan toimittiin, miten minä toimin, miten minun olisi pitänyt toimia, miten aikuisen olisi pitänyt toimia. Olin lapsi, joten suurempi vastuu on aikuisella.

Uskon anteeksi antamiseen ja irti päästämiseen. Se on vain vaikeaa. Tuokin tapahtuma on kipeä, se on määrittänyt minäkuvaani ikävästi ja sitä kautta rajoittanut elämääni, ihmissuhteitani. Joten olen mielestäni oikeutettu vihaamaan tuota hetkeä, tuota ihmistä. Mutta nimenomaan viha ja katkeruus sitovat minut tuohon hetkeen ja ihmiseen. Anteeksianto vapauttaa, uskon siihen. Sinä hetkenä minuun sattui, sattui syvään ja irti pitäisi päästää.

sunnuntai, 20. lokakuu 2019

Ilmastoahdistus.

Ilmastoahdistus, sitä lietsotaan. Mediassa, sosiaalisessa mediassa, Greta lietsoo ilmastoahdistusta.

Minä olen ilmastoahdistunut. En sen vuoksi että Greta puhuu aiheesta tai sen vuoksi että kokisin median lietsovan ilmastoahdistusta. Minä ahdistun siitä keskustelusta, missä ihminen väittää että koko ilmastonmuutosta ei ole. Minä ahdistun siitä että minulle sanotaan että sinä et sille mitään voi tai että Suomi ei sille mitään voi. Ahdistun siitä että poliitikot ovat huolissaan ihmisten ilmastoahdistuksesta ja syyttävät mediaa ahdistuksen lietsomisesta, sen sijaan että toteaisivat että asia on vakava ja että on tutkittava, mitä asialle voisi tehdä ja sitten toteuttaisivat sen. Ahdistun siitä etteivät ihmiset ahdistu.

En tiedä kuinka paljon kokonaisuuteen lopulta vaikuttaa yhden ihmisyksilön hiilijalanjäljen pienentäminen, mutta sen tiedän että omaa hiilijalanjälkeään on mahdollista pienentää paljonkin. Pienistä puroista saa alkunsa suurempikin valtameri, vai miten se meni...

Totta puhuen en tiedä voiko ilmastonmuutokselle mitään tehdäkään, voiko sitä todellisuudessa edes hidastaa. Ja se tekee ilmastonmuutoksesta entistä vakavamman asian. Nyt jo sukupuutto uhkaa monia kasveja ja eläimiä. Ilmastopakolaiset lienee tulevaisuutta. Olemmeko me itse pakolaisen asemassa vai tarjoamassa turvapaikkaa muille?

keskiviikko, 12. kesäkuu 2019

Ahneella on paskanen loppu

Minunkin silmiini osui WWF:n jakama artikkeli kestävästä ruokavaliosta. Siinä kehotettiin vähentämään punaista lihaa. Kanaa ja kalaa sai olla vähän enemmän , mutta enimmäkseen pitäisi suosia vaihtoehtoisia proteiinin lähteitä ja muita kotimaisia kasviksia. Ihmiset suuttuivat kamalasti. Moni ilmoitti että niin kauan kuin Intiassa on saastuttavat tehtaat, ei kyllä aio luopua mistään.

Minusta se on vähän kummallinen asenne. Tiivistettynä: "Jos toi saa pitää ton paskatehtaansa, niin mää aion edelleen syödä tehotuottettua punasta lihaa ja ajaa henkilöautolla"  Intialainen ajattelee että mitä väliä, vaikka saasteet valuu jokeen, kun kerran kuitenkin yhden suomalaisen hiilijalanjälki on moninkertainen intialaisen hiilijalanjälkeen verrattuna, miksi siis intialainenkaan tekisi mitään toisin.

Eikä mikään muutu ja kaikki menee paskaksi ja se on jokaikisen ihmisyksilön vika. Mutta toisaalta ihmiset on kyllä aika hirviöitä, ei tätä maapalloa ihmisten takia kannata säästää, mutta sitten kun ihmislaji tuhoutuu omaan ahneuteensa, niin voisi vähän ajatella mitä niille eläimille sitten jää.

Vaikkei tänne kai mitään eläimiä jää kun ihmiset söi ne kaikki

keskiviikko, 13. helmikuu 2019

Alisuoriutuja

Minussa on paljon vihaa, siitä on vaikea päästää irti. Minua kohdeltiin väärin kouluikäisenä, minusta tuli alisuoriutuja. En tiennyt alisuoriutuneeni ennen kuin psykologi minut testasi, en olekaan tyhmä, itseasiassa pärjäsin testissä keskimääräistä paremmin.

Alakoulussa olin jättänyt matikan kokeessa helpon tehtävän laskematta, en voinut uskoa, että voi olla matikan tehtävä mikä tuntuu minusta helpolta. Ei auta älykkyys, jos ei usko itseensä. Alakoulun aikana opin, että omalla panoksella ei ole väliä, auktoriteetti suosii kuitenkin niitä, jotka ovat hyviä urheilussa.

Toki on ollut muitakin tekijöitä, mitkä ovat vaikuttaneet itsetuntooni ja uskoon omiin kykyihini. Enkä kuvittele että jos olisin saanut oikeanlaista tukea alakoulussa, olisin jotain suurenmoista ja että opettajien virheiden tähden maailma on menettänyt minussa huikean tieteen tekijän. Mutta minua harmittaa kaikki se mitä olen jättänyt yrittämättä siksi, että uskon olevani tyhmä, niin tyhmä etten kuitenkaan voi oppia asioita.

Edelleen, vaikka tiedän älykkyysosamääräni olevan riittävä, en silti usko että kykenisin johonkin, mihinkään. "Olen tyhmä enkä osaa mitään" on osa minäkuvaani, enkä tiedä miten se leikataan pois, eikä tiennyt psykologikaan.

Kirjoitan paljon enemmän kuin mitä täällä blogissa julkaisen, uskon että suurin osa kaikesta mitä kirjoitan on paskaa. Usein myös harkitsen poistavani koko blogin sillä se on vain paska. Jos täältä löytyy joku hyvä juttu, niin kirjoitin sen varmaan vahingossa