Aamuisin minä kaivaudun jostain syvältä unikolosta tänne todellisuuteen. Minä raahustan keittiöön ja painan nappia. Minä istun ja tuijotan tyhjyyteen. Miten on mahdollista että näemme kaiken oikein päin vaikka verkkokalvolle kuva menee väärinpäin? Havahduin hieman kun tunnen kahvin tuoksun. Kaadan mustaa kahvia muumimukiin, siinä on Mymmelin kuva. Loraus maitoa muuttaa kahvin kermakaramellin väriseksi, ajattelen hetken kermakaramellejä, maailman yksinkertaisimpia makeisia, niissä on vain kermaa ja sokeria. Istun ajatuksiini vaipuneena, siemaillen kahvia. Vähitellen aivoni heräilevät ja unimaailma alkaa tuntua yhtä kaukaiselta kuin todellisuus hetki sitten. Voisi vaikka yrittää saada aikaan jotain tänään. Paitsi ei vielä, sillä kissa kiipesi syliin ja nukahti. Se on nyt unimaailmassa enkä minä raaski pientä herättää.